torstai 26. tammikuuta 2012

Leukerbad









Jatkoa viikonloppureissulle. Kävimme kylpemässä Leukerbadin kuumissa lähteissä ja ihmettelimme lumen paljoutta. Pidän siitä, että asumme melko lumettomassa kaupungissa (lunta on satanut tänä talvena kerran ja se pysyi maassa kaksi päivää), mutta heti vuorilla on valtavasti lunta. Ei pääse lumen kaipuu varsinaisesti yllättämään..

Sveitsi on kyllä kaunis maa. Vuorilla ajaessamme ei voi olla ihmettelemättä, kuinka upeaa ja kaunista täällä ihan oikeasti on. Jokainen uusi sola ja jokainen uusi kukkula vaikuttaa samalla tavalla, kuin tänne muuttaessa. En ikinä kyllästy (tai jos, niin tarvitsen hoitoa) koti-ikkunasta näkyviin vuoriin ja kirkkaalla säällä näkyvään Mont Blanciin.


maanantai 23. tammikuuta 2012

Kandersteg








Viikonlopun puuhailuja.Olimme aktiivisia ja lähdimme kaveriporukan kanssa pienelle road tripille. Ensin Kanderstegiin koiravaljakkokilpailuihin, jossa pienen kylän olivat vallanneet sadat koirat, huh sitä haukkumista, suloisia kuonoja ja kosteita silmiä. Tämä tyttö meinasi lopulta jäädyttää sormensa (kun tumpuilla on hankala kuvata..) ja varpaansa. Ihmettelin, kuinka kylmä vuorten välissä oikein olikaan. Totuus paljastui parkkipaikan mittarista: -0,2C. Hah. 


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Les tulipes




Vuoden ensimmäiset tulppaanit ja kevään tuoksu ulkona. On se jo ihan nurkan takana, tunnen sen. 

maanantai 16. tammikuuta 2012

Viikon alku



Hyvä resepti viikon aloittamiseen:

♥ Body Balance maanantain ruokatunnilla. Kuinka tehokkaaksi sitä tunteekaan itsensä heti viikon alusta? Harvinaista. Erittäin harvinaista.
♥ Kotona työpäivän jälkeen superherkullista (kuva nyt näyttää miltä näyttää) risottoa ja lasi valkkaria. oih.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Le matin







Rauhallinen sunnuntaiaamu, suussa herkkuja, korvissa José James, kädessä Virgin Suicides. Hyvä elämä.

perjantai 13. tammikuuta 2012

La Croix-Rousse, Lyon osa 2





Hieno suunnitelmani oli pitää joulun jälkeen muutama päivä vapaata, rentoutua, syödä, olla, lukea kirjoja, nauttia olemisesta, sekä käydä koluamassa Lyonin, varsinkin Printemps-tavaratalon, alennusmyynnit. No kaikki muu kyllä onnistui vallan mainiosti, mutta olin unohtanut täysin Ranskan oudot tiukat alelait. Alennukset alkoivatkin siis suurimmassa osaa Ranskaa vasta 11.1. Alennusostokset jäivät siis sillä kertaa väliin, mutta onnekseni sain sentään kynttilöitä, vaikka hyllyt ammottivat tyhjyyttä joulun jälkeen.

Diptyquen kynttilät ovat yksi parhaista asioista maailmassa (listalla myös mukana mm. vauvanorsut, koiranpennut, hyvä ruoka ja silkkimekot, joten lista on hyvin, hyvin suurpiirteinen), se tuoksu on vain jotain sanoinkuvaamatonta. Tuoksukynttilät, jotka tuoksuvat paketissa, mutta palaessa tuoksu katoaa jonnekin ovat mielestäni hyvin ärsyttäviä ja ajan hukkaa. Kuten näette suhtaudun asiaan (liialla) intohimolla :D

Ai niin, pari sanaa kuvista (ai miten niin jaarittelen?), emme olleet koskaan aikaisemmin käyneet Croix-Roussen alueella, vaikka Lyonissa on tullut ravattua useasti. Kannatti. Kadut olivat täynnä pieniä ravintoloita ja käsityöläisputiikkeja (suurin osa oli kiinni väliviikon), sekä ylhäältä oli upeat maisemat (tosin tällä kertaa maisema oli hyvin harmaa ja pilvinen) Lyonin yli. 

torstai 12. tammikuuta 2012

La Croix-Rousse, Lyon






La neige





Jouluviikolla tuli tämän talven ainoa (so far so good) lumi. Olinkin jo unohtanut, kuinka kaunis ja valoisa luminen maisema on. 

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Joie de vivre





Yksi parhaimmista asioista täällä asumisessa on mielettömät raaka-aineet, sekä kaikki triljoonat torit joista näitä ihania asioita saa hankittua. Kävimme ennen joulua lauantaimarkkinoilla lähikylässä. Joka kerta ihastelen pitkiä juustotiskejä, maustekauppiaita, leipiä sekä paikallisia kalakauppiaita, joilta voi ostaa ostereita ja viiniä nautittavaksi paikan päällä. Usein osteritiskillä on porukka eläkeläisiä nauttimassa, iloitsemassa ja nauramassa. Ehkä joku kerta uskallan mukaankin. 


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Varjo

Se oli ja meni. Muistutus siitä, että silmät täytyy pitää auki. Silloin pääsee mm. ihmettelemään varjoja seinällä.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi






Olen marraskuusta asti tainnut odottaa, että saan laittaa tämän urbnCal Helsinki 2012 -kalenterin seinälle. I-HA-NA. Olen vuosikausia miettinyt, että pitäisi kuvata numeroita vaikka ykkösestä viiteenkymppiin, tai tehdä vaikka joulukalenteri. No se on yksi ikuisista to do-listalla roikkuvista asioista. Nyt ei (ehkä) enää tarvitse, kun toiset onneksi saavat aikaiseksi.