And after the storm

Myrskyn aikana seurasin uutisia Sandyn etenemisestä mantereelle. Nukahdin ikkunoiden eteen sohvalle ja heräsin siihen, kun kämppikseni kertoi, että Sandy ei ole enää hurrikaani. Jatkoin uutisten seuraamista. Luin juttuja kaduista ja avenuista, jotka tulvivat. Sähköistä jotka menivät poikki. Palavista taloista. Tulvivista asunnoista. Asunnosta, jonka koko etuosa oli irronnut tuulessa. Ravintolasta, joka oli haljennut kahtia, toisen puolen ajautuessa mereen ja hajotessa pieniksi palasiksi. Tämä kaikki tuntui tapahtuvan hyvin kaukana, mutta silti lähimmille tapahtumapaikoille oli vain minuuttien matka. Menin nukkumaan kiitollisena siitä, että ainakin vielä sähköt toimivat. Laskin ammeeseen lisää vettä, mikäli sitä tarvittaisiin seuraavana päivänä.

Herättyäni jatkoin uutisten seuraamista. Valotkin menivät vielä päälle. Sandy oli katkaissut sähköt kadulta 39 Manhattanin eteläkärkeen asti. Olin hyvin kiitollinen niistä kymmenestä korttelista, jotka erottavat minut Downtownista. Tiedän selvinneeni hyvin hyvin helpolla ja olen siitä erittäin kiitollinen. Kuten uutisissa sanottiin Manhattanilla on kaksi  erilaista kaupunkia; Uptown, joka selvisi säikähdyksellä ja katastrofialueella sijaitseva Downtown. 

Iltapäivällä uskaltauduin ulos, kaupunkiin joka hiljalleen palailee normaalirytmiinsä. Kaupunkiin, jossa roskaa, liejua ja puista varisseita lehtiä on joka paikassa. Kaupunkiin jonka sähkökatko jakaa kahtia. Kaupunkiin joka näyttää täysin erilaiselta, kuin 48 tuntia aikaisemmin. Kaupunkiin jossa kukkakaupan hyllyt ammottavat tyhjinä, jossa "Open 24 hours" ei tarkoitakaan sitä enää. 

Kaupunki, joka näyttää loppuvan kesken, kun pilvenpiirtäjien valot eivät pala. 

Before the Storm

Kuulin Sandystä ja hänen tulostaan New Yorkiin torstaina. Joku mainitsi ohimennen, että kaupungissa on alkuviikosta hurrikaanivaroitus. Viikonloppuna Sandy nousi koko ajan enemmän ja enemmän esiin keskusteluissa, sunnuntaina tilanne alkoi vaikuttaa jo paljon todemmalta. Pääsenkö töihin maanantaina, riittääkö tarpeeksi juomavettä, toivottavasti sähköt eivät mene, missäköhän se pieni Led-taskulamppuni olikaan?

Lähdin siis sunnuntaina kauppaan hankkimaan ruokatarvikkeita, jotta selviäisin muutaman päivän yli, mikäli kaupat sulkisivat ovensa. Päästyäni Whole Foodsin tajusin, etten ollutkaan ainoa, joka ajatteli samalla lailla. Säilykkeet oli myyty loppuun, jono kulki kassoilta melkein kaupan takimmaiseen nurkkaan. "Have a nice day" oli muuttunut muoton "Be safe". Metro päätettiin sulkea klo 19. Kauppoja suljettiin, jotta kaikki pääsisivät kotiin turvaan ajoissa. Kävin kolmessa kaupassa ennen kuin löysin vettä. Hyllyt ammottivat tyhjyyttään, kaikki kantoivat ruokakasseja ja kaupungissa oli outo tunnelma. 

Maanantaina muutamaa tuntia ennen myrskyn iskemistä kaupunki näytti tältä. Kuin sunnuntaipäivä pienessä kaupungissa, jossa ihmiset ovat sukulaisten luona syömässä. Sellaiselta kaupungilta jota New York ei ole. 

Kaupat olivat sulkeneet ovensa.  

Kahdeksas Avenue oli tyhjä.

Times Squaren kuuluisat portaat oli suljettu. 

Autopaikat ammottivat tyhjyyttään.

Tiet olivat tyhjänä. 

 Osa baareista oli kuitenkin auki.

Ja illalla alkoi sade. 

Sitten odotettiin.