Myrskyn aikana seurasin uutisia Sandyn etenemisestä mantereelle. Nukahdin ikkunoiden eteen sohvalle ja heräsin siihen, kun kämppikseni kertoi, että Sandy ei ole enää hurrikaani. Jatkoin uutisten seuraamista. Luin juttuja kaduista ja avenuista, jotka tulvivat. Sähköistä jotka menivät poikki. Palavista taloista. Tulvivista asunnoista. Asunnosta, jonka koko etuosa oli irronnut tuulessa. Ravintolasta, joka oli haljennut kahtia, toisen puolen ajautuessa mereen ja hajotessa pieniksi palasiksi. Tämä kaikki tuntui tapahtuvan hyvin kaukana, mutta silti lähimmille tapahtumapaikoille oli vain minuuttien matka. Menin nukkumaan kiitollisena siitä, että ainakin vielä sähköt toimivat. Laskin ammeeseen lisää vettä, mikäli sitä tarvittaisiin seuraavana päivänä.
Herättyäni jatkoin uutisten seuraamista. Valotkin menivät vielä päälle. Sandy oli katkaissut sähköt kadulta 39 Manhattanin eteläkärkeen asti. Olin hyvin kiitollinen niistä kymmenestä korttelista, jotka erottavat minut Downtownista. Tiedän selvinneeni hyvin hyvin helpolla ja olen siitä erittäin kiitollinen. Kuten uutisissa sanottiin Manhattanilla on kaksi erilaista kaupunkia; Uptown, joka selvisi säikähdyksellä ja katastrofialueella sijaitseva Downtown.
Iltapäivällä uskaltauduin ulos, kaupunkiin joka hiljalleen palailee normaalirytmiinsä. Kaupunkiin, jossa roskaa, liejua ja puista varisseita lehtiä on joka paikassa. Kaupunkiin jonka sähkökatko jakaa kahtia. Kaupunkiin joka näyttää täysin erilaiselta, kuin 48 tuntia aikaisemmin. Kaupunkiin jossa kukkakaupan hyllyt ammottavat tyhjinä, jossa "Open 24 hours" ei tarkoitakaan sitä enää.
Kaupunki, joka näyttää loppuvan kesken, kun pilvenpiirtäjien valot eivät pala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti