maanantai 27. helmikuuta 2012

Le week-end



Hauska, erilainen ja viihdyttävä viikonloppu takana. Tässä pari puhelinräpsyä todistusaineistona. Kamera unohtui koko viikonlopuksi. Hyvä joskus niinkin. Aika monta eri maata tuli käytyä läpi parin päivän aikana. Perjantaina punaista currya thaimaalaisessa ravintolassa ja sen jälkeen hyvin hämmentävä ska-keikka. Hauskaa oli, mutta olin tyytyväinen, että pysyin rokkipoliisi-asemissa mikseripöydän edessä, sillä meno lavan edessä näytti erittäin jännittävältä. 

Lauantaina nautimme ensimmäiset terassikahvit (tai no minun tapauksessa teet) ja söin maailman parhaimman sitruunamarenkitortun. Tulen näkemään tortusta päiväunia. Iltapuuhasteluina menimme ensin Kuuba-bileisiin ja sieltä paikalliseen vaihtoehtopaikkaan, jossa sattui olevaan Japanese Hardcore-soirée. Hämmentävyys ja hauskuus jatkui. 

Sunnuntai kului onneksi rauhallisemmissa merkeissä. Aamu(päivä) alkoi brunssilla ystävien kanssa, kaupungin suloisimmalla alueella (seuraavalla kerralla otan kamerankin mukaan). Sieltä matka jatkui järvelle, aalloonmurtajan päälle rakennettuun saunaan. Aallot kolistelivat seiniä, aurinko häikäisi kirkkaalta taivaalta, linnut lauloivat, talviturkit heitettiin järveen, saunassa oli lämmin, ulkona viilentyessä hyvä, hymyilytti istua terassituoleilla rosé-lasi kädessä ja katsella kaunista, rakasta kaupunkia. 




1 kommentti:

Manaatti kirjoitti...

Tästä tuli hyvälle tuulelle :)