perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sept

Sain iki-ihanalta Nanaiselta tunnustuksen jokunen hetki sitten. 


Tehtävänä on kertoa seitsemän faktaa itsestäni.. Mitäs sitä siis kertoisikaan..

1. Kärsin (onkohan kärsiä oikea sana.. Liian vahva ehkä, mutten nyt keksi parempaakaan) ikuisesta wanderlustista. Haluaisin käydä jokaisessa maailman kolkassa, syödä pizzaa Napolissa, maata riippumatossa Tuvalulla, surffata opetella surffaamaan Biarritzissä, istua pienen tönön pihalla Laosissa hedelmälautanen edessäni, ajaa Australian itärannikkoa hippibussilla ees taas ja halailla orankivauvoja Borneolla. Silti samanaikaisesti haluaisin löytää ihan ikioman kodin, jonka voisimme sisustaa, laittaa erään rakkaan tauluni seinälle ja pysyä siellä onnellisena ja tyytyväisenä. Minäkö ristiriitainen?




2. Täytän tänä vuonna 30. 3. 0. 3 0. Ikäkriisi oli ja meni joskus 25- vuotiaana, jolloin tuntui, etten ollut kerennyt tekemään vielä mitään ja kaikkea pitäisi tehdä. Nyt ikä ei tunnu missään. Mahtavaa olla 29, varmasti myös ihan mahtavaa olla 30. Sitä paitsi olen luvannut itselleni erään laukun syntymäpäivälahjaksi, jo vuosia sitten, joten jos vaikka pyöreät numerot ahdistaisivatkin, voin tyytyväisenä paijalla laukkuani. Pystyn siis myös erittäin loogiseen päättelykykyyn.

3. Rakastan pakkausten hyvää designia ja hauskoja oivalluksia tuotteissa, pesulapuissa, paketeissa, missä vain. Kaikki "Air dry, save energy" ja "Eat me I'm all natural" uppoavat minuun täysillä. Parasta Easyjetillä lentämisessä (olen tehnyt sitä lähiaikoina liian monta kertaa), on eräs snack pack, joka on täynnä pieniä söpöjä pusseja, hassuilla teksteillä, täynnä herkullisia pähkinöitä, marjoja ja muuta ihanaa. Ostan usein reissuilta kotiinviemisiksi esimerki teetä, ihan vain sen paketin takia. Madridista yritin tuoda lasista vesipulloa, mutta se jäi valitettavasti vain yritykseksi.



 4. Lentämisestä puheenollen. Inhoan lentämistä. En pelkää sitä, mutta en vain pidä siitä yhtään. Kentälle meno, siellä hengailu (okei Tax Freet ovat usein ihan kivoja), lentokoneeseen ahtautuminen, kentältä määränpäähän meneminen. Usein myös joudun valitettavasti niiskuttamaan ja/tai aivastelemaan koko matkan, taidan olla allerginen lentokoneille. Huomaa kuitenkin kohta 1 ja näiden asioiden ristiriitaisuus.. Hmm. Omatuntoni myös kolkuttaa lentämisestä, mutta olen päättänyt antaa sen itselleni anteeksi täällä asuessani ja  vähentää sitä myöhemmin. Pari vuotta sitten pidin vuoden lentolakon ja se teki omalletunnolle ihan hyvää. Ei sillä kyllä maailmaa pelasteta. Naurettavia länsimaisen ihmisen ongelmia siis.

5. Olen tanssinut koko pienen elämäni. Satubaletti, tanhu (jep), discotanssi (jep jep), irlantilainen, flamenco, baletti, steppi, afro, dance hall reggae, hip hop, nykytanssi, MTV, salsa ja show on kaikki kokeiltu. Osa on erittäin lähellä sydäntäni, tiettyjä olen harrastanut vuosikausia, joitakin vain hetken. Ra-kas-tan tanssimista. 



6. Tämän hetken suurin pikaherkkuni on puolikas avokaado (ja se onni, kun kaupasta löytyy kypsiä avokaadoja), koloon iso keko raejuustoa, vähän sitruunamehua ja mustaa pippuria päälle. Nam. Voisin syödä niitä koko ajan.

7. Yksi hauskimpia muistojani on norsujen kanssa uiminen Nepalissa. Joen poukamassa oli kohta, jossa norsut olivat pesulla ja halukkaat pääsivät norsujen selkään. Selässä ei kauaa pysynyt, ensin norsut kastelivat minut aivan täysin läpimäräksi kärsällään (todistajien mukaan kiljuin, kun pikkutyttö. En ihmettele) ja sen jälkeen tipputtivat kyytiläisen veteen. Tätä tapahtui useita kertoja putkeen. Ajoittain norsun selkään kiivetessä mietin, että kaikkea sitä tuleekin tehtyä. Kerran lensin täysin kahden norsun väliin, joten edessä puolen metrin päässä oli valtava norsun takamus ja takana toinen valtava takamus. En tiedä koska olisin nauranut yhtä paljon. Tietysti myös ensin pohdin norsujen oloja, mutta norsut vaikuttivat oikein hyvinvoivilta ja paikallisten mukaan oikeasti pitävät siitä, että pääsevät leikkimään. En tiedä onko oikeasti näin, mutta toivon sitä ainakin.



Oliko tarpeeksi random faktoja? En laita tunnustusta nyt eteenpäin, sillä se on tainnut jo kiertää melkein kaikilla. Kuvituksena random (päivän sana) kuvia viime kesän Suomen lomalta. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

tee shirt de michael jackson
tee shirt grossesse message
tee shirt jack daniels

[url=http://www.j33.fr]j33.fr[/url]
[url=http://www.i66.fr]tee shirt blanc[/url]
[url=http://www.h55.fr]h55.fr[/url]
[url=http://www.i99.fr]tee shirt humour[/url]
[url=http://www.h88.fr]tee shirt pas cher[/url]


tee shirt london
tee shirt blanc femme
tee shirt insolite

http://www.j33.fr
http://www.h55.fr
http://www.i99.fr
http://www.h88.fr
http://www.i66.fr